Ylioppilastutkinto vuonna 203X

Kirjoittaja: 

Kaisa Vähähyyppä, pääsihteeri, Ylioppilastutkintolautakunta

Harvoinpa saa haastavampaa tehtävää kuin Dimension päätoimittaja Pasi Konttisen idea kirjoittaa tulevaisuuden ylioppilastutkinnosta. Tulevaisuuden - varsinkin näin tarkkaan kohdennetun tulevaisuuden - ennustaminen harvoin osuu kohdalleen tai edes lähelle. Idea oli kuitenkin niin houkutteleva, ettei siihen voinut olla tarttumatta.

Ensimmäinen ajatus oli tietysti pohtia, onko tulevaisuudessa ylioppilastutkintoa tai sitä vastaavaa loppukoetta, olipa kokeen nimi mikä tahansa. Olen itse kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1973. Sen vuoden piti olla viimeinen, jolloin ylioppilastutkinto järjestetään. Mahdollinen lakkauttaminen on hiukan viivästynyt sen ajan lähes varmoista suunnitelmista. Aikaa on vierähtänyt niin paljon, etten enää muista edes syitä, miksi tutkinnon lopettamista suunniteltiin. Ehkä idea tuli naapurimaasta, Ruotsissahan lopetettiin vastaava tutkinto niihin aikoihin. Nyt siellä olisi kiinnostusta saada vastaava tutkinto takaisin, mutta uudelleen aloittaminen on hankalampaa kuin olemassa olevan kehittäminen.

Tällä hetkellä olemme muuttamassa tutkintoa melkoisesti, mutta nyt ja jatkossakin merkitsee vain se, onko lukiolainen opiskellut ja oppinut kunnolla kunkin aineen sisällöt. Muutoksia tulee, koska tutkinnon on seurattava aikaansa ja yhteiskunta muuttuu ympärillämme ripeää tahtia.

Ylioppilastutkinnon kaksi perustehtävää ovat varsin käypiä tulevaisuudessakin. Lukion päättökoe on edelleen tarpeen ja ylioppilastutkinnon merkitys väylänä korkeakouluihin voi jopa kasvaa nykyisestään. Tämä tietysti sillä oletuksella, että meillä on jatkossakin lähes nykymuotoinen lukio ja korkeakouluja. Niitäkään asioita ei voi pitää itsestään selvyyksinä. Varsinkin korkeakoulut ovat melkoisessa muutospaineessa meillä ja muualla. MOOCit mahdollistavat opiskelun ja oppimisen lähes milloin ja missä tahansa.

Pohdittaessa tulevaa ylioppilastutkintoa, pitää tietysti miettiä arviointia ylipäätään. Mikä arvioinnin tehtävä on koulujärjestelmässämme ja miten se saataisiin palvelemaan mahdollisimman hyvin sekä opiskelijoita, opettajia että koulutuksen järjestäjiä. Ylioppilastutkinto on lukion päättötutkinto ja siinä roolissa se saattaa hiukan ryhdittääkin lukio-opintoja. Lukioikäisenä on luonnollisesti paljon muitakin kiinnostuksen kohteita kuin opinnot. Ylioppilastutkinto on myös keskeinen väylä korkeakouluopintoihin. Siksi tutkinnon tulee antaa mahdollisimman paljon käyttökelpoista tietoa niille, jotka valitsevat opiskelijoita jatko-opintoihin. Ylioppilastutkinnon roolia korkeakouluvalinnoissa voisi kasvattaa. Tämä edellyttää kyllä tutkinnon virittämistä entistä ehommaksi. Kenenkään etu ei kuitenkaan liene nykyinen ylioppilastutkinnon, valmennuskurssien ja pääsykokeiden viidakko, johon nuori helposti eksyy.

Tutkintoakin pitää peilata tulevaisuuden osaamistarpeiden kautta.

Tulevaisuudentutkija Marty Neymeier on luetellut viisi tärkeää taitoa tulevaisuutta varten: tunteminen, näkeminen, haaveileminen, tekeminen ja oppiminen (Tekniikka ja talous 27.4.2015). Pidetään nämä takaraivossa ja lähdetään haaveiden kautta pohtimaan tulevia mahdollisuuksia oppimisen tukemiseen.

Oletetaan nyt reippaasti, että meillä on ylioppilastutkinto-niminen instituutio edelleen vuonna 203X. Millainen se voisi olla? Tässä esitetyt lomalaisen ajatukset ovat täysin tajunnanvirtaa, mahdollisuuksia, haaveita ja osa ehkä toiveitakin, mutta eivät suunnitelmia tai edes keskustelun alla olevia ideoita. Jo nyt käytännön uudistamistyötä tehdessäni, olen huomannut kuinka realiteetit pakottavat luopumaan monesta toiveesta ja haaveesta. Luopumaan alkuvaiheessa, edetään pienin askelin.

Tulevaisuuden ennustamisessa voidaan lähteä liikkeelle katsomalla taaksepäin ja yrittämällä miettiä, mikä meneillään olevista suunnitelmista jatkaa olemassaoloaan ja missä muodossa. Toki voidaan luottavaisesti olettaa, ettei mikään muutu. Niin tuskin käy, ainakaan jos maailma muuttuu ympärillä. Edes ylioppilastutkinto ei voi säilyä ennallaan - eikä sen pidäkään.

Tällä hetkellä ylioppilastutkinto toteutetaan paperisena, varsin pian eli syksystä 2016 alkaen askel askeleelta sähköisenä. Sähköistäminen nyt suunnitellussa muodossa tullee olemaan ensimmäinen askel pedagogisiin mahdollisuuksiin, joita sähköistäminen tuo mukanaan.

Unohdetaan hetkeksi kaikki tekniset, lainsäädännölliset, taloudelliset ja muut rajoitukset ja pohditaan millainen ylioppilastutkinto voisi olla. Mahdollisuuksien kirjo on valtava, tässä vain muutamia poimintoja. Onneksi 2030-luvulle on aikaa!

Nyt tutkinnossa mitataan rajatusti eri oppiaineiden tietojen ja taitojen osaamista. Yleisellä tasolla tehtävänä on myös kypsyyden mittaaminen. Reaaliaineiden kokeissa on ainerajat ylittäviä tehtäviä, mutta muutoin pitäydytään tiukasti oppiaineissa. Niinhän opetussuunnitelmassakin pääosin tehdään. Nuoret tarvitsevat kuitenkin entistä enemmän ymmärrystä kokonaisuuksista: siitä, miten eri aineissa opitut asiat liittyvät toisiinsa. Ovatko kemian, biologian, terveystiedon ja kotitalouden vitamiinit samoja vai onko jokaisella aineella omansa? Voisikohan vieraita kieliä hyödyntää muuallakin kuin niiden ikiomissa kokeissa, vaikkapa muiden aineiden kokeiden taustamateriaaleissa?

Ainerajojen ylittäminen ja ehkä kurkistus yleissivistävyyteen voisi alkaa tehtävillä, joissa pitää tarkastella ilmiötä usean eri oppiaineen kannalta. Ajankohtaisena teemana voisi olla vaikkapa energia. Sitä voi tarkastella lähes kaikkien oppiaineiden näkökulmasta: yhteiskuntaoppi, historia, fysiikka, maantiede, biologia, terveystieto, kemia, filosofia, matematiikka jne. Yhtä lailla samanlaisia teemoja voidaan liittää niin halutessamme myös vieraiden kielten, äidinkielen tai matematiikan tehtäviin. Toki pitää muistaa, ettei nuori lukiolainen ehdi ottaa aivan koko maailmaa huomioon vastauksissaan, joten voimme helpottaa hänen urakkaansa ja kertoa, minkä aineiden tai kuinka monen aineen näkökulma tulisi huomioida vastauksessa. Arviointikriteerithän olisivat luonnollisesti ennalta tiedossa sekä ainekohtaisesti että näissä ainerajat ylittävissä tehtävissä. Sähköisessä maailmassa suoritukset singahtelevat sitten eri aineiden opettajien ja sensorien luettaviksi.

Tästä edetään mukavasti hyvin hentoa aasinsiltaa pitkin adaptiiviseen eli mukautuvaan kokeeseen ja sen rooliin arvioinnissa. Erityisesti vieraiden kielten kokeissa adaptiivisuudesta on puhuttu paljon, opetussuunnitelmissa olevat kielten taitotasot tukevat adaptiivisuutta hyvin. Koetehtävät mukautuisivat kokelaan vastausten ja osaamistason mukaan. Jos osaa hyvin, saa asteittain vaativampia tehtäviä ja vastaavasti mahdollisuuden korkeaan arvosanaan. Adaptiivisuus sopisi myös muihin aineisiin, matematiikka voisi olla etunenässä. Samalla kokelas saisi jo kokeen aikana palautetta osaamisestaan. Peleistä tuttu seuraavalle tasolle pääseminen koukuttaa. Vielä yksi tehtävä, niin pääsen vektoreihin. Eximia häämöttää jo!

Sähköisessä kokeessa reaaliaineiden tehtävät on raamitettu Bloomin (ja Krathwohl-Andersonin) taksonomiatasojen mukaisesti. Kokeessa edettäisiin tasolta toiselle tehtävien haastaessa pala palalta enemmän ja enemmän. Mieleen palauttamisesta ymmärtämisen kautta soveltamiseen ja siitä edelleen analysointiin, arviointiin ja uuden luomiseen ilman suuria hyppäyksiä.

Tulevaisuuteen voidaan myös kurkistella uusien teknologioiden kautta ja etsimällä niistä kiinnostavia ja käyttökelpoisia asioita.

Pelit ja nimenomaan digitaaliset pelit ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen varsinkin nuorten mutta asteittain myös meidän ikääntyneempien elämään. Ne ovat myös viihdettä, mutta viihde voidaan valjastaa oppimisen avuksi tarvittaessa. Tiimipelit ja yhdessä pohdittavat ongelmanratkaisuhaasteet yhdistettynä virtuaalimaailmojen ja simulaatioiden mahdollisuuksiin tuovat mukanaan kokonaan uusia näkökulmia arviointiin. Rakennetaan yhdessä uusia sivilisaatio ja opitaan samalla yhteiskunnan lainalaisuuksia, tekniikkaa tai analysoidaan muinaista Egyptiä seikkailemalla virtuaalimaailmassa. Vai laskettaisiinko vihaisten lintujen lentoratoja ja lähtönopeuksia?

Tällä hetkellä tutkinto on kirjallinen. Kaikki osaaminen pitää pystyä saattamaan kirjalliseen ja pienessä mitassa kuvalliseen muotoon. Vuonna 203X näin ei tarvitse olla. Suorituksensa voi vallan hyvin tuottaa puheena, vaikka rappina tai tanssina, miksei myös pelinä, videona tai 3D-tulosteena. Teknologian kehityksen ennustaminen on vaikeaa. Nyt pohdinnassa ovat matemaattisen kirjoittamisen mahdollisuudet 2019, sinnekin on pitkä aika saati siitä eteenpäin.

Suullisen kielitaidon mittaaminen osana vieraiden kielten ylioppilaskoetta, on jo suunnitteilla ja aihetta tutkitaan kielipedagogien ja tekniikan osaajien yhteistyönä omassa tutkimushankkeessaan. Tekniikka tulee siinä avuksi, muutoin voisi arvostelijoita hirvittää. Olisihan usean sadan kokelaan suullisten suoritusten kuunteleminen korvia kuumottava ja aikaa vievä urakka. Teknologia mahdollistaa puhutun aineiston automaattisen litteroinnin tekstiksi, jolloin suullisesta osuudesta saa lyhyemmällä kuuntelulla kokonaiskuvan. Tästä sitten edetään askel askeleelta dialogiin, ryhmäkeskusteluun ja muihin suullisen viestinnän muotoihin.

Jos suoritus voi olla vieraissa kielissä suullinen, niin miksi se ei voisi olla samaa myös muissa aineissa? Suullista esiintymistaitoa tarvitaan lähes joka alalla. Ylioppilaskokeessa se voisi olla vaikkapa hissipuheen laatiminen ja pitäminen annetusta aiheesta taustamateriaalin pohjalta. Tähän tilanteeseen törmää erittäin usein työelämässä.

Suullisten tehtävien pohdinnan jälkeen vähemmän sujuva aasinsilta on taito- ja taideaineiden rooli tutkinnossa. Sähköistäminen mahdollistaa taideteosten ja esitysten analysoinnin, mutta vielä on hiukan matkaa tuottamiseen. Sekin tulee sitten aikanaan, jos nämä aineet halutaan mukaan tutkintoon.

Myös erilaiset uudet tulostuksen mahdollisuudet (esimerkiksi 3D-tulostus) liittyvät omaan tuottamiseen niin taito- ja taideaineissa kuin nykyisenkin yo-tutkinnon aineissa. Suunnittele loppukokeessa tuoli tai hammasharja!

Tulevaisuus suuntaa entistä enemmän kohti algoritmeja ja algoritmien on sanottu olevan yksi tulevaisuuden keskeisistä tuotteista: pitää osata ohjata laitteita laatien algoritmeja ja ainakin ymmärtää algoritmeista ja ohjelmoinnista jotain. Robotisaatio ei suinkaan vie työpaikkoja määrällisesti, mutta muuttaa niitä merkittävästi, tulevaisuus tulee vastaan aina nopeammin kuin huomaammekaan.

Tässä ilmaan heitetyt ajatukset ovat varsin teknisiä johtuen ehkä siitä, että tutkinto on digitalisoitumassa. Digitalisaatio tarjoaa valtavan paljon uusia mahdollisuuksia, joista kaikkia ei varmaankaan ole järkevä käyttää osana ylioppilastutkintoa ainakaan sellaisenaan. Suhteellisen helppoja digitalisaation mukanaan tuomia uusia tuulia ovat anonyymi arvostelu, tutkimuskäytön merkittävä lisääminen, sähköinen asiointi. avoin data jne.

Eräs usein kysytyistä kysymyksistä nyt meneillään olevassa tutkinnon sähköistämisessä on vapaa internetin käyttö, onhan se osa meidän jokaisen elämää töissä ja opinnoissa. Alkuvaiheessa verkko ei ole käytössä, koska nykyinen ylioppilastutkinto on yksilökoe. Nuoret valitaan jatko-opintoihin yksilöinä, ei ryhminä ja oma osaaminen pitää pystyä osoittamaan ilman porukan apua. Sitäkin taitoa tarvitaan. Asia on kyllä kaiken aikaa mietinnän alla: voimmeko mitata yhteistyötaitoja tai tiedonhakua avaamatta verkkoa? Vai avataanko verkko kuitenkin jossain vaiheessa, kunhan kaikissa lukioissa alkaa olla yhtä hyvät verkkoyhteydet. Mitäpä, jos tutkinto rakentuisikin moduuleista, joiden suoritusajat ja –paikat voisivat vaihdella? Osa moduuleista voitaisiin suorittaa yhteistyössä muiden kanssa, osa olisi yksilötyöskentelyä.
Miksi emme myös tarjoaisi ulkomailta Suomeen opiskelemaan haluaville mahdollisuutta osallistua verkon kautta englanninkieliseen ylioppilastutkintoon ja osoittaa hallitsevansa Suomen lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot. Tutkinnon sidonnaisuus aikaan ja paikkaan on varmaankin järjestelykysymys sitten aikanaan 2030-luvulla.

Mutta nyt on aika herätä unesta ja palata maan pinnalle. Itse en ehkä ole 2030-luvulla katsomassa ennusteiden osumista, mutta minua nuoremmat hoitavat sen puolen.

[Dimensio 4 / 2015. s52]

Tags: 

Lisää eDimensiossa

Mihin matematiikkaa tarvitaan , 16. elokuu 2017 - 9:00
Laskukone vauvan aivoissa , 16. elokuu 2017 - 9:00
Dimensio 4/2017 , 16. elokuu 2017 - 1:00
Dimensio 3/2017 , 23. huhtikuu 2017 - 9:00
Eurajoen vesitornin Foucault’n heiluri , 22. huhtikuu 2017 - 9:00
Historiaa, fysiikkaa ja fysiikan historiaa , 2. huhtikuu 2017 - 9:00
Dimensio 2/2017 , 31. maaliskuu 2017 - 9:00
Erään matematiikan vihaajan tunnustuksia , 2. helmikuu 2017 - 9:00
Dimensio 1/2017 , 26. tammikuu 2017 - 9:00
GeoGebra-täydennyskoulutuksia verkossa , 6. joulukuu 2016 - 9:00
Dimensio 6/2016 , 6. joulukuu 2016 - 9:00
MAOLin syyskoulutuspäivät Oulussa , 26. lokakuu 2016 - 9:00
Taide taittaa matematiikkaa – Osa 2(2) , 26. lokakuu 2016 - 9:00
Lukion tärkein ainevalinta? , 26. lokakuu 2016 - 9:00
Dimensio 5/2016 , 26. lokakuu 2016 - 9:00
GeoGebra tänään , 26. lokakuu 2016 - 9:00
Dimensio 4/2016 , 24. lokakuu 2016 - 9:00
Taide taittaa matematiikkaa – Osa 1(2) , 22. lokakuu 2016 - 9:00
Dimensio 3/2016 , 21. lokakuu 2016 - 9:00
Dimensio 2/2016 , 12. lokakuu 2016 - 9:00
Lukion tärkein ainevalinta? , 24. syyskuu 2016 - 9:00
Hattulan silloilta , 8. syyskuu 2016 - 9:00
Lukion fysiikan OPS muutosten edessä , 8. syyskuu 2016 - 9:00
Taikatempuista motivaatiota opiskeluun , 25. elokuu 2016 - 9:00
Super-Ada innostaa IT-alalle , 4. helmikuu 2016 - 9:00
Dimensio 1/2016 , 30. tammikuu 2016 - 8:00