Erään matematiikan vihaajan tunnustuksia

Kirjoittaja: 

Aatos Lahtinen, matematiikan emeritusprofessori ja pitkäaikainen ylioppilastutkintolautakunnan jäsen

On aika mennyt sijoiltaan. (Shakespeare: Hamlet)

 

Käsiini tuli sattumalta dokumentteja, jotka valaisivat populistisen utopiapuolueen johtohahmon, matematiikan vihaajana tunnetun Niko Waltin osuutta vuoden 2039 katastrofiin. Hetken epäröityäni päätin yleisen edun nimissä julkaista oheisen yhteenvedon dokumenteista.

Prologi

Kokonaiskuvan saamiseksi on syytä alkaa 2020-luvun tilanteesta. Tanskan prinssi Hamletin yllä siteerattu vuorosana oli jo silloin pelottavan ajankohtainen. Länsimaissa vallitsi taloudellinen taantuma ja poliittinen hajaannus. Populistipuolueet saivat katteettomilla lupauksilla ja demagogialla suurta kansansuosiota. Hallituspuolueet eivät äänestäjien menettämisen pelossa uskaltaneet tehdä tarvittavia kipeitä ratkaisuja. Sen sijaan pitäydyttiin populisteja myötäillen ahtaaseen nationalismiin sekä fyysisten ja henkisten muurien rakentamiseen rajoille.

Populismin vallan avain oli internet, joka toi sosiaalisen viestinnän kaikkien ulottuville. Facebook, Twitter ja muut vastaavat tarjosivat kenelle tahansa mahdollisuuden kirjoittaa mitä tahansa kaikkien nähtäväksi. Ja niin myös kirjoitettiin. Nettikirjoitukset ja twiitit tarjosivat kansalle kukin omaa oikeata tietoaan ja yksinkertaisia ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Tosiasiat muuttuivat faktoista mielipiteiksi, joita sai vapaasti korvata omilla mielipiteillään. Totuuden puolustaminen tällaista Lernan Hydraa vastaan oli lähes mahdotonta. Kun sait yhdeltä väärältä väitteeltä pään katkaistuksi, kasvoi heti kaksi uutta tilalle.

Britannian brexit-äänestys ja Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaali olivat ensimmäisiä hätkähdyttäviä osoituksia tällaisten mielipidetotuuksien ja valeuutisten vaikutuksista. Vuoden 2039 katastrofi oli kuitenkin vielä uskomattomampi osoitus nettitotuuksien voimasta.

Niko Waltin suhde matematiikkaan

Niko Waltti inhosi jo koulussa matematiikkaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi pitäisi ponnistella sellaisten ikivanhojen asioiden oppimiseen, jotka sai valmiina erilaisista tietokannoista. Yliopisto-opintonsa hän suoritti tarvitsematta ensimmäistäkään matematiikan kaavaa, mikä vahvisti hänen käsitystään matematiikan tarpeettomuudesta.

Niko Waltti liittyi jo opiskeluaikanaan populistiseen utopiapuolueeseen ja hänestä tuli nopeasti puolueen ideapankin puheenjohtaja. Tästä tuli käännekohta hänen elämässään. Hänen vastenmielisyytensä matematiikkaan syveni nopeasti vihaksi, kun kaiken maailman dosentit torjuivat aina hänen parhaat ideansa tavalla tai toisella matematiikkaan nojaavilla perusteilla. Sitten hän sai loistavan idean. Kaikki tällaiset kehityksen esteet poistuisivat, jos matematiikkaa ei saisi käyttää.

Esitys matematiikan kieltämisestä

Niko Waltti keräsi ideansa tueksi selviä näyttöjä matematiikan haitallisuudesta. Omien kokemustensa perusteella hän tiesi, että matematiikan asema on ylikorostunut jo koulussa. Se on ainoa kaikille pakollinen aine. Kuitenkaan ihmiset eivät koulun jälkeen enää tarvitse matematiikkaa. Sitä paitsi matematiikan opetus on tarpeetonta, kaiken saa valmiina netistä. Turha matematiikan opetus anastaa tunteja hyödyllisiltä aineilta, kuten liikunnalta. Lisäksi matematiikka vaatii liikaa työtä ja on mielipidetutkimusten mukaan eniten kouluviihtyvyyttä vähentävä aine.

Erityisen huolestuttavana Niko Waltti piti sitä, että matematiikka on vaivihkaa hankkinut itselleen dominoivan aseman informaatioteknologiassa. Matematiikka on lisäksi yrittänyt salata toimensa piiloutumalla prosesseissa ja laitteissa mystisiksi ns. matemaattisiksi algoritmeiksi, joiden toimintaa ei pysty ymmärtämään. Niko Waltin mielestä avoimen yhteiskunnan ei pidä hyväksyä tällaista salamyhkäistä toimintaa.

Utopiapuolue omaksui yllättävän helposti Niko Waltin idean matematiikkakiellosta ja sai muiden maidenkin populistipuolueet kannattamaan sitä. Niinpä populistipuolueet jättivät vuonna 2032 silloiselle Euroopan valtioiden unionille EVU esityksen matematiikan käytön kieltämisestä, koska matematiikalla oli vakavia yhteiskunnallisia haittavaikutuksia. Kuin sattumalta alkoi netissä samaan aikaan aggressiivinen matematiikan mustamaalaus.

Mexit

Parin vuoden pohtimisen jälkeen EVU päätyi, surullista sanoa, hyväksymään esityksen kokonaisuudessaan. Vuoden 2034 mexit-päätöksessään EVU totesi, että matematiikka on laittomasti hankkinut itselleen liian dominoivan aseman, jolla on haitallisia vaikutuksia yhteiskunnalle, tieteille ja teknologialle.

Mexit-päätöksellä lopetettiin matematiikan opetus. Matematiikkaa kiellettiin tunkeutumasta muiden tieteiden alalle ja valtaamasta käytännön elämän prosesseja. Erityisesti kiellettiin kaikki laitteisiin kätketty matematiikka, koska EVU ei pysty sitä valvomaan, eikä tietämään sen todellisia tarkoituksia. EVU velvoitti kaikkia jäsenmaitaan toteuttamaan mexit-päätöksen viimeistään vuoden 2035 loppuun mennessä.

 

Matematiikkaa laitteessa. Osa Charles Babbagen Differenssikoneesta1 vuodelta 1832.

 

Päätös otettiin tyrmistyneenä vastaan, mutta populistien pelossa sitä ryhdyttiin kuitenkin toteuttamaan. Täytäntöönpanosta riittänee todeta, että työn laajuus yllätti EVU:n. Matemaatikot olivat kyllä jo pitkään väittäneet matematiikkaa käytettävän kaikkialla, mutta heidän kuviteltiin vain kerskailevan. Tämän matematiikan karsimisprojektin aikataulut ja budjetit pettivät samalla tavalla kuin aikoinaan surullisenkuuluisan Olkiluoto 3 ydinvoimalan. Lopulta EVU saattoi ilmoittaa, että matematiikkakielto astuu voimaan 1.2.2039 klo 12.00.

Näin tapahtuikin. Tuolla kellonlyömällä mexit toteutettiin kaikkialla EVU:ssa populistien hurratessa. Matematiikkakiellon vaikutuksia ei tarvinnut kauan odottaa. Niistä EVU julkaisi aikanaan paksun raportin ”Eräitä seurauksia matematiikan valta-aseman purkamisesta”. Eri maiden hallitukset julkistivat myös omia selontekojaan. En kuitenkaan aio ryhtyä tarkastelemaan näitä kuivia raportteja. Sen sijaan annan Niko Waltin päiväkirjamerkintöjen kertoa tarinaansa.

Otteita Niko Waltin päiväkirjasta

1.2.2039: Katselin iloisena ja ylpeänä suoraa televisiolähetystä kieltohetkestä. Tasan kello 12 EVU:n korkea edustaja painoi symbolista nappia matematiikkakiellon voimaanastumisen merkiksi. Samalla hetkellä televisioon tuli jokin vika ja seremonian loppu jäi näkemättä. Se ei sinänsä haitannut, koska olin lähdössä puoluetoimistolle. Jouduin kävelemään kaikki 20 kerrosta alas, sillä hissi oli lakannut toimimasta. Sähköautoni ei jostain syystä käynnistynyt, joten yritin tilata taksin. Sekään ei onnistunut, sillä kännykkäni oli mykistynyt. Niinpä kävelin bussipysäkille, mutta yhtään bussia ei tullut. Palasin takaisin kotiin hengästyneenä portaiden kiipeämisestä.

2.2.2039: Huono onni jatkuu. Televisio ei toimi ja älypuhelin on älytön. BlueRay-soitin on mykkä, eikä nettiin pääse millään konstilla. Talon patterit ovat kylmiä. Huoltomies väitti, että kaupunki on lopettanut kaukolämmön toimituksen, mutta miksi se sellaista tekisi? Ruokaostoksetkaan eivät onnistuneet. Kun auto ei toiminut, kävelin lähimpään K-kauppaan, mutta se oli jonkun tietoliikennekatkoksen takia suljettu. Samoin oli läheinen L-kauppa. Mikä kaikkia vaivaa?

3.2.2039: Puoluesihteeri tuli huolestuneena käymään. Eduskunnan kokoukset on toistaiseksi peruttu tietojärjestelmien romahduksen takia. Hänen olisi pitänyt matkustaa Brysseliin, mutta se ei onnistunut. Lentoasemalla kerrottiin, että yksikään kone ei ole lentokykyinen ja satamassa ilmoitettiin, että kaikki laivavuorot on peruttu. Muukin liikenne on lamaantunut, ulkona näkee jähmettyneiden autojen lisäksi vain auraamattomilla kaduilla satunnaisesti käveleviä tai pyöräileviä ihmisiä. Tunnelma on yhtä dystopinen kuin seinälläni riippuvassa Mark Thompsonin maalauksessa.

4.2.2039: Lisää huonoja uutisia. Naapurissa asuva lääkäri kertoi, että sairaalan toiminta oli halvaantunut, kun laitteet tietokonetomografista alkaen olivat tulleet toimintakyvyttömiksi. Hän oli myös kuullut huhun, että ydinvoimalat on jouduttu ajamaan alas järjestelmävikojen vuoksi. Kävelin urheasti puoluetoimistolle. Siellä kerrottiin, että pääministeri julistaa kansallisen hätätilan heti kun keksitään, miten julistus voidaan välittää kansalaisille, kun televisio, radio ja puhelimet ovat mykkiä, eikä sanomalehtien tekeminen onnistu. Toimiiko yhteiskunnassa enää mikään?

Katastrofin syy

Nämä päiväkirjaotteet osoittavat, millaisissa alati huononevissa oloissa Niko Waltin elämä jatkui matematiikkakiellon jälkeen. Hän joutui toteamaan, että aika oli mennyt sijoiltaan ja koko yhteiskunta oli jostain selittämättömästä syystä täydellisesti lamaantunut. Muista EVU-maista vähitellen tihkuvat tiedot kertoivat samanlaisesta katastrofista. Vaikka netin katoaminen oli tyrehdyttänyt twitterin ja muut some-viestimet, toinen toistaan villimmät huhut levisivät. Niko Waltillekin kerrottiin varmana tietona mm. IVY-maiden kyber-sodasta, alienien hyökkäyksestä ja ilmestyskirjan ratsastajista.

 

Now you are gone. Mark Thompson 2015.

 

Vähitellen Niko Waltille valkeni, että yhteiskuntaa ei pannut polvilleen mikään ulkopuolinen voima, eivät edes ulkoavaruuden alienit. Kaaos aiheutettiin aivan itse hänen ideoimallaan matematiikan käyttökiellolla. Viimeisten dokumenttimerkintöjen mukaan Niko Waltti alkoi tuntea syvää katkeruutta siitä, että hänen vihaamansa matematiikka kuitenkin oli niin välttämätöntä. Tiettävästi Niko Waltti erotettiin sittemmin utopiapuolueesta ”puolueelle aiheutetun korvaamattoman vahingon vuoksi”. Asia liittynee jotenkin seuraaviin vaaleihin. Niko Waltin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Julistus matematiikan merkityksestä

Lopuksi on ehkä hyvä kerrata, mitä tämän jälkeen tapahtui.

Kun päättäjille oli lopulta selvinnyt katastrofin syy, lähti EVU kiireesti purkamaan matematiikan käyttökieltoa. Yleiskokousta ei ollut helppoa kutsua koolle lamaantuneessa Euroopassa. Lopulta saatiin Brysseliin päätösvaltainen kokous. Osanottajat olivat saapuneet moninaisin tavoin, kävellen, ratsastaen, polkupyörällä tai purjeveneellä. Kokous oli harvinaisen yksimielinen ja sen käsin kirjoitettu päätösasiakirja ”Julistus matematiikan merkityksestä yhteiskunnalle” voitiin juhlallisesti allekirjoittaa jo 2039.

Päätöksessä kumottiin katastrofaalinen mexit-päätös kaikilta osiltaan. Lisäksi katsottiin tulleen täysin varmasti osoitetuksi, että matematiikka on välttämätöntä yhteiskunnalle, tieteille ja teknologialle. Futuristipuolue esitti, että päätöksessä todettaisiin myös maailmankaikkeuden riippuvuus matematiikasta, mutta kokous katsoi, että asia ei kuulu EVU:n toimivaltaan.

Tämän antimexit-päätöksen lisäksi kokous päätti laajasta kehitysohjelmasta. Tällä ”Matematiikka 2040” -ohjelmalla lisätään matematiikan opetusta ja tutkimusta kaikilla tasoilla sekä saatetaan kansalaiset tietoisiksi matematiikan merkityksestä. Kuriositeettina todettakoon, että ohjelmassa edellytetään, Leonardo da Vinciä myötäillen, että EVU-alueen suurimpiin taidemuseoihin perustetaan erillinen matematiikan osasto.

Kokouksessa ehdotettiin myös, että EVU perustaisi ”Some 2040” -ohjelman, jolla vähennettäisiin tärkeiden päätösten riippuvuutta somessa esiintyvistä väitteistä ja valetotuuksista. Ohjelman toteutustavasta ei kuitenkaan päästy tarvittavaan yksimielisyyteen, joten hanke raukesi.

Kokouksen jälkeen yhteiskuntia alettiin palauttaa normaalitilaan. Tämä oli, kuten arvata saattaa, hidas, hankala ja kallis operaatio. Se on kuitenkin toinen tarina.

Epilogi

On ironista, että matematiikan vihaaja Niko Waltin toiminta voidaan tiivistää matemaattisiksi prosesseiksi. Niko Waltin aikaansaama katastrofi on nimittäin aito matemaattinen reductio ad absurdum -todistus matematiikan välttämättömyydestä ja samalla vastaesimerkkitodistus some-väitteiden sopimattomuudesta päätöksenteon pohjaksi.

Lisää eDimensiossa

Laskukone vauvan aivoissa , 16. elokuu 2017 - 22:48
Mihin matematiikkaa tarvitaan , 16. elokuu 2017 - 22:41
Dimensio 4/2017 , 16. elokuu 2017 - 21:06
Dimensio 3/2017 , 23. huhtikuu 2017 - 13:51
Eurajoen vesitornin Foucault’n heiluri , 22. huhtikuu 2017 - 9:42
Historiaa, fysiikkaa ja fysiikan historiaa , 2. huhtikuu 2017 - 21:18
Dimensio 2/2017 , 31. maaliskuu 2017 - 21:37
Erään matematiikan vihaajan tunnustuksia , 2. helmikuu 2017 - 22:35
Dimensio 1/2017 , 26. tammikuu 2017 - 12:57
GeoGebra-täydennyskoulutuksia verkossa , 6. joulukuu 2016 - 16:28
Dimensio 6/2016 , 6. joulukuu 2016 - 16:20
GeoGebra tänään , 26. lokakuu 2016 - 20:22
MAOLin syyskoulutuspäivät Oulussa , 26. lokakuu 2016 - 19:59
Dimensio 5/2016 , 26. lokakuu 2016 - 19:30
Lukion tärkein ainevalinta? , 26. lokakuu 2016 - 18:41
Taide taittaa matematiikkaa – Osa 2(2) , 26. lokakuu 2016 - 13:42
Dimensio 4/2016 , 24. lokakuu 2016 - 16:34
Taide taittaa matematiikkaa – Osa 1(2) , 22. lokakuu 2016 - 12:42
Dimensio 3/2016 , 21. lokakuu 2016 - 21:37
Dimensio 2/2016 , 12. lokakuu 2016 - 19:51
Lukion tärkein ainevalinta? , 24. syyskuu 2016 - 9:00
Hattulan silloilta , 8. syyskuu 2016 - 22:58
Naiset ja teknologia tarvitsevat toisiaan , 8. syyskuu 2016 - 22:34
Lukion fysiikan OPS muutosten edessä , 8. syyskuu 2016 - 19:49
Taikatempuista motivaatiota opiskeluun , 25. elokuu 2016 - 20:31
Super-Ada innostaa IT-alalle , 4. helmikuu 2016 - 9:00
Dimensio 1/2016 , 30. tammikuu 2016 - 8:00